sunnuntai 18. lokakuuta 2015

Olohuoneen pieni pintaremontti

Sisustussuunnittelijan opinnot alkavat minulla olla jo ihan loppusuoralla, mutta töitä sisustussuunnittelun parissa olen jo ilokseni päässyt tekemään!

Suunnittelin työkaverilleni ja hänen perheelleen olohuoneeseen pintaremontin ja sain luvan julkaista kuvasia heidän olohuoneestaan sekä lähtötilanteesta että remontin jälkeiset kuvat.


Lähtökohtana suunnittelussa oli, että muutoksessa käytettäisiin jo olemassa olevia kalusteita mahdollisimman paljon hyväksi, ja näin budjettikin saataisiin pysymään kohtuullisena. Olohuoneen tuleva tyyli tulisi olemaan sekoitus maalaisromantiikka ja ripaus mökkitunnelmaa. Olohuoneen nykyistä ilmettä oli halu keventää ja harmonisoida, mutta esimerkiksi lattian uusiminen rajattiin suunnitelmasta jo tässä vaiheessa pois.



Tässä olohuone ennen muutosta
( Lupa kuvien julkaisuun saatu. :) )






Suunnitelman hahmottaminen lähti ajatuksesta, että olohuoneen tulisi olla edelleen perheen yhteinen kokoontumispaikka ja olohuoneen nurkassa oleva takka pitäisi samalla saada nostettua esiin.
Omia haasteita suunnittelussa asetti huoneen koko, sillä huone on hyvin pitkä, mutta hieman kapea. Valoa huoneeseen tulvii useasta ikkunasta, joten esimerkiksi valaistuksen lisäämiselle ei ollut tarvetta.
Perhe on remontointitaitoinen, joten suunnitelmani muodostuessa heidän työlistalleen kertyi muun muassa vanhan tapetin poistoa, maalausta, listoitusta ja huonekalujen tuunausta.

Hankintalistalle puolestaan kertyi muun muassa jo olemassa olevaan sohvaryhmään kuuluva Ekotorp lepotuoli, maalia, paneelia, avohyllyt perheen koristelautasille sekä tekstiilejä.

Suunnitelman pohjalta perhe toteutti remontin ja nyt tila näyttää tältä;¨










Perhe toteutti muutoksen todella kauniisti ja lopputulos on mielestäni hyvin harmooninen.
Pidän erityisesti takaseinän paneloinnista myrskylyhtyineen, sillä se tuo tilaan ripauksen sitä mökkitunnelmaa.

Perheen rouva tykkää sisustaa kotiaan kausien mukaan, joten perusväreiltään huone suunniteltiin siten, ettei se sido käyttämään huoneessa vain tiettyjä värejä.  Nyt huoneessa tehostevärinä oleva hempeä roosa vaihtuneekin jälleen Joulun tullessa enemmän punaiseen. :)

Kiitos Nilla, että sain olla projektissa mukana! :)

-Henna 






1 kommentti:

  1. Kiitos Henna aivan loistavasta suunnitelmasta! Itse olin niin jäänyt polkemaan paikallaan etten keksinyt miten saan meidän pitkulaisen olkkarin näyttämään edes vähän leveämmältä. Olen todella tyytyväinen lopputulokseen! Joulu on todella pian ovella ja hempeä roosa saa tehdä tilaa punaiselle ja harmaalle :)
    Kiitos Henna vielä kerran! <3

    VastaaPoista